Historia

Atelier Torbjörn Tillanderin juuret juontavat 1800-luvulle, tsaarinajan Pietariin. Nykyisin Helsingin sydämessä toimivassa yrityksessä työskentelee jo kuudes polvi Tillandereita.

Atelier Torbjörn Tillanderin historia alkaa Pietarista vuonna 1860.

Nykyisen toimitusjohtaja Tina Tillanderin isoisän isoisä Alexander E. Tillander lähti 11-vuotiaana Helsingin pitäjästä Pietariin ja perusti oman kultasepänliikkeensä vain 23-vuotiaana. Menestyvä yritys toimitti esineitä mm. Nikolai II:n perheelle.

Kun vallankumous alkoi, siirtyi Tillanderin liiketoiminta suvun kotimaahan Suomeen. Sukupolvenvaihdosten myötä Torbjörn Tillanderista tuli yrityksen kultasepänverstaan johtaja. Myöhemmin hän perusti oman ateljeen, jossa keskittyi suunnittelemaan ja valmistamaan tilaustöitä yksityisasiakkaille.

Samoilla linjoilla jatkuu Atelier Torbjörn Tillanderin toiminta tänä päivänä Torbjörnin tyttären, Tinan, luotsaamana. Perinteisten työtapojen arvostus ja toisaalta rohkeus kokeilla uutta ovat Atelier Torbjörn Tillanderin vahvuuksia. Näin syntyy ainutlaatuista ja arvokasta käsityötä, josta yrityksemme on ylpeä.

Torbjörn Tillander

Tinan isä Torbjörn Tillander perusti ensimmäisen oman ateljeensa vuonna 1956. Kultasepäntaitonsa hän hankki oppipoikana perheyrityksessä.

Paula Tillander

Tinan äiti Paula tapasi Torbjörnin 1960-luvulla ja tuli mukaan yrityksen toimintaan. Hän suoritti diplomigemmologin tutkinnon ja toimi yrityksen jalokiviasiantuntijana.

Tina Tillander

Torbjörnin tytär Tina Tillander on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 1994. Samalla hän on päävastuussa korusuunnittelusta. Hänen vahvuuksiaan ovat asiakkaan aito kohtaaminen ja rohkea, ennakkoluuloton ote suunnitteluun.

Jenny Tillander

Tinan tytär Jenny on ollut täysipainoisesti mukana perheyrityksen toiminnassa vuodesta 2014. Vuonna 2017 hän valmistui gemmologiksi Lontoon Gemological Institute of Americasta. Jenny on synnynnäinen asiakaspalvelija, joka perheyrityksen nuorimpana pitää luontaisesti huolta myös siitä, että Atelier Torbjörn Tillanderin tuotevalikoima seuraa trendejä. Keväällä 2020 Jenny lanseerasi ensimmäisen korumallistonsa– Transparency by Jenny Tillander. Tutustu mallistoon täällä.

Jaa sivu