
Maaret Vasu
Kultaseppä
Käsillä tekeminen on aina ollut minulle tärkeää, mutta oman alan löytyminen tapahtui mutkien kautta opiskeltuani ja työskenneltyäni ensin muilla aloilla. Vaatetusalan muotoilijan koulutuksen jälkeen mietin korukurssille osallistumista ja päädyin Lahteen kultaseppäopiskelijaksi. Työskentely vei täysin mukanaan. Alassa yhdistyvät sopivalla tapaa tarkkuus, käsityö ja visuaalisuus.
Pääsin heti opintojen jälkeen pieneen kultasepän pajaan töihin, mikä oli merkittävää kehityksen ja itseluottamuksen kasvun kannalta. Työni Atelier Torbjörn Tillanderilla aloitin vuonna 2021. Olen suorittanut gemmologian peruskurssin ammattitaitoni laajentamiseksi ja kultasepän työn tueksi.
Atelier Torbjörn Tillander on juuri toivomani kaltainen työpaikka. Täällä pääsen tekemään ensiluokkaisia koruja ja hiomaan taitojani. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja saan oppia alan parhailta tekijöiltä. Olen ylpeä voidessani antaa oman panokseni kestävälle käsityölle ja korumuotoilulle sekä saadessani olla osa tätä mahtavaa asiantuntevaa tiimiä!