Kun aatelissuvussa on syytä juhlaan, kuten esimerkiksi häät, merkkipäivä tai perheenjäsenen täysi-ikäistyminen, suunnataan usein Kluuvikadulle tilaamaan juhlan kohteelle sormus. Mutta tämä ei ole mikä tahansa sormus, vaan aatelissuvun vaakunaa esittävä sinetti- tai vaakunasormus. Tavalliselle kansalaiselle sinetti- tai vaakunasormukset ovat usein tuntematon ilmiö, joten suuntasimme Atelier Torbjörn Tillanderille selvittämään, mistä näissä sormuksissa oikein on kysymys.
Kluuvikadun kodikkaassa myymälässä meidät tapaa koruhistorioitsija ja vaakunoihin perehtynyt asiantuntija Mia Hillo. Kysyttäessä sinettisormusten historiasta, Mia silminnähden ilahtuu, kun pääsee keskustelemaan lempiaiheestaan:
”Sinetti- ja vaakunasormuksia voisi ajatella vähän tyylikkäämpinä henkilöllisyystodistuksena, ainakin sormuksen perimmäisen tarkoituksen mukaan. Sinettisormusta on nimensä mukaisesti käytetty mm. kirjeiden ja muiden tärkeiden papereiden sinetöimiseen ja sitä kautta on pystytty todentamaan kirjeen lähettäjän henkilöllisyys sekä se, ettei kirjesalaisuutta ollut rikottu” Mia selittää. Nykyään vaakunasormuksilla viestitään kuulumista perheeseen ja sukuun.
”Sinetti- ja vaakunasormukset ovat vihki- ja kihlasormusten ohella yksi perinteisimmistä koruista.” Mia kertoo. ”Niillä juhlistetaan esimerkiksi perheenjäsenen täysi-ikäistymistä, henkilön sukuun liittymistä avioliiton kautta tai muuta suurta elämän virstanpylvästä. Nämä sormukset liittyvät vahvasti nimenomaan perhetraditioihin.”
Vaikka sinetti- tai vaakunasormus onkin perinteinen koru, ei sen tarvitse näyttää siltä. Vaakunasormuksen voi korvata muunkinlaisen vaakunakorulla – vaakunan voi kaivertaa vaikka kalvosinnappeihin tai lisätä laattana kaulakoruun. Erilaiset valmistusmateriaalit voivat myös tuoda koruun kaivattua moderniutta – yksi suosittu naisten malli on valkokultainen vaakunasormus jaetulla rungolla, jota koristavat pienet briljanttihiotut timantit. Viime aikoina suosittua on ollut lisätä vaakunasormuksen viereen mutkalla oleva timanttinen rivisormus, jonka avulla olemassa olevaan vaakunasormukseen saa hieman näyttävyyttä. Sormuksen vaakunakivi voi myös olla jokin jännittävämpi vaihtoehto sinimustan sardonyxin ohella. ”Miltä kuulostaisi vaikka violetti ametisti, keltainen sitriini tai väritön vuorikide?” Mia kysyy.
Atelier Torbjörn Tillanderilla on pitkät perinteet sinetti- ja vaakunasormusten valmistuksessa – Kluuvikadulle onkin karttunut satojen aatelissukusinettien kokoelma tästä monikymmenvuotisesta osaamisesta. Sinettisormukset valmistetaan aina korkealaatuisena käsityönä. Autamme mielellämme sinetti- ja vaakunasormuksiin liittyvissä asioissa. Muissa heraldisissa asioissa teitä auttaa Suomen Ritarihuone.
Voit tutustua sinetti- ja vaakunasormusmalleihimme täällä. Suunnittelemme ja valmistamme myös täysin uniikkeja malleja juuri sinun toiveidesi mukaan. Tervetuloa Kluuvikadulle, niin kerromme lisää! Olethan kuitenkin liikkeellä hyvissä ajoin – sinetti- ja vaakunasormusten toimitusaika on tällä hetkellä n. 3 kuukautta.