Tuliaisia Lontoosta

Gemmologi on se tyyppi, joka erottaa tsavoriitin smaragdista, joskaan ei välttämättä paljain silmin. Onnittelut meidän Jennylle, joka valmistui gemmologiksi Lontoosta, maineikkaasta Gemological Institute of Americasta.

Jenny Tillander on jalokiviyrittäjä kuudennessa polvessa, joten hän on jo polvenkorkuisesta asti tiennyt kullasta ja jalokivistä kaiken, mitä niistä kannattaa tietää.

Väärin.

– Olen toki 13-vuotiaasta asti kiertänyt äidin mukana jalokivimessuilla ympäri Eurooppaa, kertoo nyt 23-vuotias Jenny Tillander ja jatkaa:

– Mutta kun tulin pari vuotta sitten kokopäiväisesti töihin liikkeeseen, olin itse asiassa aika arka asiakaspalvelussa, tai ainakin siltä minusta itsestäni tuntui. Nopeasti tuli fiilis, että pitää hankkia lisää tietoa jalokivistä, helmistä ja muusta, että pystyn palvelemaan asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista.

Aiemmin Helsinki Design Schoolissa markkinointia opiskellut Jenny päätti, että seuraava steppi olisi gemmologin tutkinto, jollainen on perheessä jo sekä Jennyn isoäiti Paula Tillanderilla että äiti Tina Tillanderilla.

– Jalokiviasiantuntemus on varmasti laajin ja monimutkaisin osa-alue, kun puhutaan korualan ammattiosaamisesta. Aloitin siis siitä, kuten äiti ja isoäitikin.

Perheen parissa suoritetun puntaroinnin jälkeen Jennyn kouluksi valikoitui maailman parhaaksi alan oppilaitokseksi luokiteltu American Institute of Gemology (GIA), jolla sattuu sopivasti olemaan haarakonttori maailman jalokivipääkaupungiksikin kutsutussa Lontoossa. Lokakuussa 2016 Jenny pakkasi matkalaukut ja lensi Heathrowlle asettuakseen ensin äidin lapsuudenystävän luokse Fulhamiin asumaan. Vasta myöhemmin löytyi oma kämppä keskustasta – aika pieni ja vaatimaton paikalliseen tapaan, mutta loistava sijainti GIA:n lähellä ja vastapäätä British Museumia.

Enimmäkseen museot saivat kuitenkin odottaa, sillä viisi kuukautta kestävät opinnot todella antoivat vastinetta rahalle.

– Intensiivisten teorialuentojen ohella vietimme päivittäin tuntikausia laboratoriossa tutkimassa eri kivien ominaisuuksia ja opiskelemassa tunnistusta, Jenny kertoo ja jatkaa:

– Koska itse opin pikemminkin tekemällä kuin lukemalla, labratöiden runsaus oli positiivinen yllätys. Silti tuntuu näin jälkeenpäin melkein uskomattomalta, että analysoimme ja tunnistimme kurssin aikana yli 1800 kiveä. Toki kirjallista oppimateriaaliakin oli useamman erittäin jykevän mapin verran.

Huhtikuussa 2017 Jenny palasi Suomeen ja suoritti vielä timanttikurssin etänä samalla kun teki töitä liikkeessä. Nyt tutkinto on valmis, ja jalokivialan uusin tieto Atelier Torbjörn Tillanderin asiakkaiden käytettävissä.

– Lontoosta jäi käteen myös joukko uusia ystäviä eri puolilta maailmaa sekä halu olla omassa osaamisessa erinomainen, mielellään paras. Minulla on aina ollut aikamoinen kilpailuvietti, ja Lontoon-aika nosti sen pintaan. Atelier Torbjörn Tillanderin tekemisen taso siis tulee säilymään huipulla myös tulevaisuudessa.

22-vuotiaana puoli vuotta Lontoossa, kuulostaa unelmalta! Miltä Jennyn Lontoo näytti?

– Aika paljon GIA:n labralta, nauraa Jenny mutta toteaa kuitenkin kolunneensa Lontoota varsinkin viikonloppuisin sekä opiskelukavereiden että kotimaasta saapuneiden vieraiden kanssa.

Omat Lontoo-vinkit top 5?

– Legendaariset 1. huutokauppakamarit kuten Sotheby's ja Christie's ovat tietenkin korualan ihmisten pyhiinvaelluskohteita. Niin minunkin. Rakastuin myös 2. Natural History Museumin "timanttihuoneeseen", jossa on esillä huikean upeita koruja.

– Sitten ruokaan, muistakaa syödä Lontoossa paljon 3. korealaista. Ja käykää musikaaleissa, erityisesti 4. The Book of Mormon on uskomaton kokemus vähän mustemman huumorin ystäville.

– Luontoa lähelleen kaipaavalle suomalaiselle 5. Hyde Park oli ajoittain tarpeen. Valtava puisto on ihan mieletön keidas keskellä suurkaupunkia – ja onneksi kivan kävelymatkan päässä asunnoltani.