Tillander kummihelmet

Kummihelmet ovat Paula ja Torbjörn Tillanderin jo 1960-luvulla kehittämä lahjaidea, jonka ydin on fiksu ja kestävä. Anna lapselle helmi aina kun on lahjan aika, niin hänellä on aikuistuessaan ainekset arvokoruun.

Atelier Torbjörn Tillanderin kummihelmet ovat Akoyahelmiä eli viljeltyjä japanilaisia merivesihelmiä. Ne ovat pyöreitä, kauniskiiltoisia, kestäviä sekä hyvin virheettömiä.

Kummihelmien keräämisen aloitat helposti joko tulemalla käymään liikkeessämme Kluuvikadulla tai tilaamalla helmiä postitse. Aloituspakkauksessamme on ensimmäiset kolme helmeä keräysrasiassa, kauniissa lahjapakkauksessa. Keräyksen voi aloittaa myös yhdellä helmellä.

Perustamme joka ikiselle kummihelmien kerääjälle oman kortin, johon merkitään hankitut helmet. Kun ostat 3–4 helmeä vuodessa, saat niistä arvokkaan kaulakorun vaikkapa lapsen täyttäessä 18 tai päästessä ylioppilaaksi. Valmiiseen kaulakoruun tarvitaan noin 60 helmeä, punontanauhaa sekä lukko, joita löytyy erilaisia useista eri hintaluokista. Jos ostat 1–2 helmeä vuosittain, on saajalla esimerkiksi rannekoruun tarvittavat noin 25 helmeä.

Hinnat:
• Helmi (halkaisija 6,5–7 mm) 62 €
• Keräysrasia helmille 45 €
• Aloituspakkaus kolmella helmellä (sis. rasia) 231€ 
• Rusettilukko 700 €

Ohjeet kerääjälle:
Jos tilaat kummihelmiä postitse, tee tilauksesi sähköpostiosoitteessa tillander@tillander.com. Kirjoita viestiin seuraavat tiedot:
• Kenelle helmiä kerätään, etu- ja sukunimi
• Montako helmeä ostat ja pakataanko ne yhteen vai erikseen (monet ostavat helmiä varastoon)
• Mihin osoitteeseen helmet lähetetään. Tähän tarvitaan myös vastaanottajan nimi ja puhelinnumero.
• Saat paluuviestissä maksutiedot.

Postipaketin toimitusmaksu 10 € (16 € aloituspakkaus). Huomioithan postitse lähetettävien helmien toimitusajan, joka on Postista riippuvainen (varaudu n. 3-7 arkipäivään). Lähetämme helmet mahdollisimman pian maksun vastaanottamisen jälkeen.

Näitä alkuperäisiä kummihelmiä saat vain Atelier Torbjörn Tillanderilta, vuodesta 1967 (Kluuvikatu 1, Helsinki).

Kysy lisätietoa tästä tuotteesta >
Pienet asiat ovat isoja.
– Tina Tillander

Pyydä lisätietoja tästä tuotteesta

Tarkista, että kaikki pakolliset tiedot on täytetty.

Email

tillander@tillander.com